|
Oulujoen eräseura perustettiin maaliskuun 13 vuonna 1959 Rahkon
talossa Oulujoen Lapinkankaalla. Kokouksessa oli läsnä 14 innokasta
oulujokista metsästäjää. Seuran tarkoituksena oli harjoittaa järkiperäistä
metsästystä ja riistanhoitoa sekä niiden edellyttämää luonnonsuojelua,
kuten sääntöjemme toisessa pykälässä edelleen hyvin sanotaan. Nykyään seurassa
on noin 700 jäsentä, ja heistä noin puolet on aktiivisia metsästäjiä. Sääntöjen
vaatimuksesta 85% jäsenistä on maanomistajia. Seuran metsästysalueet
sijaitsevat Oulujoen molemmin puolin Oulun ja Muhoksen välissä sekä Kiiminkijoen
varressa Ylikiimingin ja Utajärven rajamailla.
Seuralla on oma metsästyskämppä saunoineen ja grillikatoksineen
Kiiminkijoen rannassa. Kämppä on jahtikauden ajan vapaasti kaikkien jäsenten
käytössä. Kämpältä on aina löytynyt tilaa raskaan jahtipäivän päätteeksi. Muina
kuin jahtiaikoina kämpän voi vuokrata kämppäisännältä.
Seuran jäsenistä noin 200 miestä, mukana muutamia
innokkaita naisiakin, osallistuu hirvenmetsästykseen. Hirvenmetsästäjät
ovat jakautuneet kahdeksaan hirviporukkaan, joilla on omaa aktiivista
toimintaa sekä omia kämppiä ja lahtivajoja. Jäsensivuilla kullakin porukalla on
omat sivustonsa, joita jäsenet pääsevät lukemaan henkilökohtaisilla
tunnuksillaan.
Riistanhoitotyötä tehdään kauris- ja peltopyykantojen
elvyttämiseksi. Hirville ja jäniksille kylvetään vuosittain riistapellot ja
levitetään nuolukivet. Muutamia ruokinta-automaatteja on myös ylläpidetty.
Pienpetojen ja vahinkolintujen pyyntiä kannustetaan pienillä palkkioilla.
Seuralla on myös aktiivista kenneltoimintaa. Erilaisia ajo- ja
haukkukokeita järjestetään vuosittain.
|